Keravan Saviolla juna-aseman vieressä on Suomen Gummitehtaan työntekijöiden hylätty asuinalue, joka on alunperin sisältänyt noin 10 erilaista rakennusta.
Nyt talojen ovet ovat tiukasti suljettu, mutta vielä muutama vuosi sitten ovet olivat täysin avoinna. Talot suljettiin kun sinne huomattiin muuttaneet toistakymmentä Romanien romania. Taloista on hävinnyt moni tuhopolttojen vuoksi ja viimeisin palo tapahtui vuonna 2013.
Kaksi taloista on hometutkimusten jälkeen arvioitu kunnostuskelpoiseksi, mutta tällä hetkellä vain yhtä kunnostetaan. Kunnostettavaan tulee aikanaan kaksi kaksiota sekä yksi kolmio. Muut hylätyt talot saavat homehtia omassa tahdissaan kunnes joku keksii polttaa ne.