Jo 2000 vuoden ajan, yksi ihmisryhmä on ollut pilkan ja vainon kohteena. Tätä samaa perinnettä olympialaisten avajaiset alleviivaavat, samalla kun jopa maamme presidentti antaa kiitoksensa ja kehuu avajaisia hienoiksi, eeppisiksi sekä historiallisiksi ja kuinka avajaiset on tehty ajan hengessä.
Kehuilla presidenttimme kannustaakin epäsuorasti maailman vainotuimman, alistetuimman sekä sorretuimman ihmisryhmän pilkan jatkumiseen: Asia joka koskettaa Suomessakin 3.6 miljoonaa kirkon jäsentä. Kysyn vain, että mitkä ovatkaan kansamme presidentin todelliset arvot?
Muutamia rohkeita löytyy onneksi Suomenkin poliittiselta kentältä, josta hatunnosto ministeri Ville Taviolle, joka uskalsi puhua totuuden näistä avajaisista, jotka olivat, häntä vapaasti lainaten: ”urheilun sijaan marginaalivähemmistön pride-nöytös”. Jossa koko maailman kurkusta yritetään survoa sisään agendaa, joka ei palvele ketään, vaan rapauttaa koko länsimaisen yhteiskunnan perustan.
Mielestäni Olympialaisten avajaiset olivatkin kepeä toisinto euroviisuista, joissa satanistiset symbolit vyörytettiin jälleen koko maailman silmille.
Mistä tämä tosiasiallisesti kertoo? Se kertoo siitä vääjäämättömästä totuudesta josta kerron videolla.